Pysähdy hetkeksi ajattelemaan Pysy lapsena, sillä muista kysyä kuka, mitä ja miksi.

Kaikki blogit puheenaiheesta Hallintorekisteri

Budjettiriihi, hallituksen kasvojen kohotus

 

Hallitus piti budjettiriihen, jossa kypsää viljaa ei puitu vaan kuivateltiin vanhaa. Näkyvin saavutus taisi olla kolmen uuden ministerin nimittäminen. Päätös , joka olisi pitänyt tehdä jo hallitusta  muodostettaessa! Alunperin työ -ja oikeusministerin tehtävien antaminen yhdelle henkilölle oli suuri virhe. Jos maassa oli laskutavasta riippuen 350 000 - 400 000 työtöntä, josta yli 100 000 pitkäaikaisia, hallitusta muodostettaessa päätoiminen työministeri olisi ollut minimi. Mutta ei. Miksi?

Hallintarekisteri yhdistyy Soteen

Laki hallintarekisteristä on viimeistelyä varten valmis. Läpimennessään se tullee heikentämään demokratiaa ja avointa hallintoa. Tätä lakia (ja muitakin lakeja) tehdessä on hyvä miettiä mitä, kuka, kenelle sekä  miksi laki on tehty.

Mitä kohtaan on tulee lain tarkoitus. Hallintalain kohdalla piilotetaan omistus, jottei ulkopuoliset tiedä, kenellä on minkäkin yhtiön omistuksia. Tähän ovat monet tahot antaneet kantansa. Lyhyesti sanottuna laki lisää korruption mahdollisuutta, verovälttelyä sekä sisäpiiritiedon käytön helpottamista.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä