Pysähdy hetkeksi ajattelemaan Pysy lapsena, sillä muista kysyä kuka, mitä ja miksi.

Vapaavuoren työ on ajaa kaupunkilaisten etuja, ei hallituksen.

Jan Vapaavuorta syytetään sooloilusta soteasiassa ja rivien repimisestä keskustan ja kokoomuksen taholta.

Jan Vapaavuori on Helsingin pormestari, puoluetaustaltaan kokoomuslainen. Hän on arvostellut sotea ja tuonut esiin asioita, jotka ovat Helsingin etujen vastaisia sotessa. Tämä on hänen velvollisuutensa pormestarina. Jos hän ei toisi noita asioita esiin, hän ei olisi oikea henkilö tekemään kyseistä työtä. Pääkaupungin pormestarin pitää ajaa kaupunkilaisten etuja ohi puoluepolitiikan tai muun vastaavan. Hänellä ei ole, tai pitäisi olla, mitään suhdetta keskustapuolueeseen, jonka kansanedustajat arvostelevat häntä tämänpäiväisten lehtitietojen mukaan. Toki keskustalaisia on kaupungin politiikassa mukana, mutta se ei kuulu tähän.

Pormestarin tulee ajaa kaupunkilaisten ja toki myös lähiseutujen asiaa, ei tukea hallitusta. Eikä myöskään oppositiota, jos niikseen tulee. Nämä ovat kaksi eri hallinnon tasoa. Hallitus ajaa kolmatta hallinnon tasoa, syystä jota en ymmärrä.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (10 kommenttia)

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

Harvinaista Suomessa ja suoraselkäistä.

Käyttäjän beige03 kuva
Risto Laine

"Pääkaupungin pormestarin pitää ajaa kaupunkilaisten etuja ohi puoluepolitiikan tai muun vastaavan."

Näyttää olevan haastavaa ottaa kaupunkilaisten edut huomioon. Enemmistö kuntalaisista kannatti malmin kentän säilyttämistä.

On mullakin hyviä juttuja, mut nyt ei tuu miäleen ;)

Käyttäjän KaustiRantalainen kuva
Kausti Rantalainen

Sampo Terho(Sin), Jaana Pelkonen, Wille Rydman ja Juhana Vartiainen(Kok) ovat sekä kansanedustajia, että kaupunginvaltuuston jäseniä. Kansanedustajina he ovat heikentämässä Helsingin toimintoja soten taholta ja kaupunginvaltuustossa ajavat(tai heidän pitäisi ajaa)Helsingin etua soten taholta. Kaupunkilaisena näen tuossa selkeän ristiriidan.

Käyttäjän nita kuva
Nita Hillner

Tuo eturistiriita on muuten totta! Miten nämä henkilöt saavat enää toimia kaupunginvaltuustossa?

Käyttäjän Kirsiomp kuva

Olen miettinyt, miten nyt ollaan sote- ja maakuntahallinnon luomisessa jo näin pitkällä, että ihan kohta on valmista. Jotenkin ei nyt mene ymmärrykseeni, eikö kunnilla olisi nyt tässä mitään sananvaltaa.

Ks. alla oleva linkki perustuslain 121 §

"Kunnallinen ja muu alueellinen itsehallinto:

Suomi jakaantuu kuntiin, joiden hallinnon tulee perustua kunnan asukkaiden itsehallintoon.

Kuntien hallinnon yleisistä perusteista ja kunnille annettavista tehtävistä säädetään lailla.

Kunnilla on verotusoikeus. Lailla säädetään verovelvollisuuden ja veron määräytymisen perusteista sekä verovelvollisen oikeusturvasta.

Itsehallinnosta kuntia suuremmilla hallintoalueilla säädetään lailla. Saamelaisilla on saamelaisten kotiseutualueella kieltään ja kulttuuriaan koskeva itsehallinto sen mukaan kuin lailla säädetään."
---

Eikö siis e n s i n olisi tullut säätää maakuntahallintoa koskeva laki (sis. yli 200 lainkohtaa!), koska edellähän sanotaan, että "Itsehallinnosta kuntia suuremmilla hallintoalueilla säädetään lailla".

Nyt on jo kaikki tehty valmiiksi ilman tuota lakia. Millä valtuudella kaikki on nyt tehty - ja paljon on vielä tekemättäkin. Ja paljon pitäisi hyväksyä puolivalmiina. Näinkö toimii oikeusvaltio Suomi?

Käyttäjän sepposimonen2 kuva
Seppo Simonen

Jan Vapaavuoren toimintaa säätelee kunnallislaki jonka eduskunta on säätänyt ja nyt muutoksia on tulossa uudessa sote ja maakuntalaeissa.
Tulee kyllä ajatukseen että Helsingin Pormestari rakentaa luokkayhteiskuntaa kaupunki vastaan maaseutu.

Käyttäjän KaustiRantalainen kuva
Kausti Rantalainen

Vapaavuori työskentelee helsinkiläisille, joten hänen tulee ajaa helsinkiläisten etua. Kunta, tässä tapauksessa kaupunki, on itsenäinen yksikkö ja siellä toimivat virkamiehet työskentelevät kaupunkilaisten parhaaksi.

Kansanedustajat taasen ovat vastuullisia siitä, että luokkayhteiskuntaa ei synny. Heillä ei ole oikeutta käskeä mitä kuntien/kaupunkien pitää tehdä, ellei asiasta erikseen ole lailla säädetty.

Käyttäjän juholaatu kuva
Juho Laatu

> Pormestarin tulee ajaa kaupunkilaisten ja toki myös lähiseutujen asiaa, ei tukea hallitusta.

Lipsut jo periaatteistasi :-). Ei Vapaavuoren tule missään nimessä lähiseudun asiaa ajaa (paitsi silloin kun nuo asiat ovat myös Helsingin etu).

Käytännössä kaupungin johtohenkilöt voivat tietenkin ajaa usein myös omaa, kaupungin muun johtoportaan (sisäpiirin) ja "läheisten yhteistyökumppaneiden" etua. Kaupunkilaisten etu voi joskus tulla esiin vahvimmin juhlapuheissa ja vaalinalusaikaan. :-)

Käyttäjän sepposimonen2 kuva
Seppo Simonen

Huomio: ei kansaedustajien tarvitse käskeä, vaan he laativat lait joita virkamiesten on noudatettava, jos ei noudata lakia saattaa joutua leivättömän pöydän ääreen.

Käyttäjän ArtoNurmi kuva
Arto Nurmi

Kyllähän Vapaavuori vetää mutkat melko suoraksi. Hän väittää käytännössä täysin suoraan että nykyinen hallitus, jossa hänen oma kokoomus-puolueensa on merkittävässä asemassa (käytännössä toinen päättäjä), tekee suoranaista vahinkoa Suomelle ja Suomen kaupungeille.

Mutta hän sitten taas ajaa puolen Suomen etua Helsingin pormestarina...

Vähäsen kyllä vaikuttaa, että se osa kokoomuksesta, joka ei saanut pääministeripuolueen kanssa kaikkia tahtojaan läpi, tekee nyt kahden rattaan politiikkaa. Ei sitä nyt kuitenkaan voi ihan sivuuttaa että kyseinen pormestari on ex-ministeri jne.

Mutta jos uudistus kaatuu, se kaatuu todennäköisesti sitten kokonaan. Sotea ja valinnanvapautta myöden. Itse olen sitä mieltä että valinnanvapautta ei tulisi ainakaan tällä aikataululla toteuttaa.

Tässä yhtenä tarkoituksena voi olla myös paaluttaa tietyn puolueen asemaa seuraavissa vaaleissa. Ei näissä voi olla kumminkaan ihan naivi.

Nyt sama puolue on ikäänkuin hallituksessa ja "pää-oppositiossa".

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset