Pysähdy hetkeksi ajattelemaan Pysy lapsena, sillä muista kysyä kuka, mitä ja miksi.

Hallintarekisteri yhdistyy Soteen

Laki hallintarekisteristä on viimeistelyä varten valmis. Läpimennessään se tullee heikentämään demokratiaa ja avointa hallintoa. Tätä lakia (ja muitakin lakeja) tehdessä on hyvä miettiä mitä, kuka, kenelle sekä  miksi laki on tehty.

Mitä kohtaan on tulee lain tarkoitus. Hallintalain kohdalla piilotetaan omistus, jottei ulkopuoliset tiedä, kenellä on minkäkin yhtiön omistuksia. Tähän ovat monet tahot antaneet kantansa. Lyhyesti sanottuna laki lisää korruption mahdollisuutta, verovälttelyä sekä sisäpiiritiedon käytön helpottamista.

Kuka on hankalampi, sillä en ole tutustunut lainvalmisteluasiankirjoihin. Yleisemmin en näe enkä halua sitä, että hallinnon intresseissä olisi vapaassa ja avoimessa yhteiskunnassa ajaa mahdollisuutta korruption sekä verojen välttämisen lisäämiseen.

Kenelle laki on hyväksi? Kaikille päättävissä asemissa oleville ihmisille, kenen päätökset vaikuttavat omistamiinsa yrityksiin. Verotuksen välttämisen mainitsin jo edellisessä kohdassa.

Miksi on myös haastava kysymys. Näen ainoastaan yhden tekijän ja se on myös tämän hallituksen käsittelyssä. Pidän Sotea ainoana tekijänä, miksi tätä lakia on ajettu eteenpäin. Tällä tavoin saadaan tulevat maakuntapäättäjät ei jääveiksi heidän valitessaan tulevia palvelun tuottajia ja tarjoajia. Jos ja kun omistustiedot eivät ole saatavilla, tulevat Sote-päätökset voivat sisältää kotiinpäinvetämistä. Omistustiedot saadaan selville käytännössä vain omalla ilmoituksella.

En haluaisi esittää näinkin paljon pelkkiin oletuksiin pohjautuvaa tekstiä. Siksi nuo kysymykset, mitä, kuka, kenelle ja miksi, ovat aiheellisia. Oman harkintani kautta vastaukset ovat yllä. Sote on monen miljardin kulu, mutta myös monelle taholle tulo. Pidän tämän hetkistä hallitusta läpeensä korruptoituneena. Alkaen Sipilän osakejärjestelystä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Hyvä pointti. Vanhaa sananlaskua lainaten maassamme on pukki kaalimaan vartijana. Kyseisen tahon omaa terminologiaa käyttäen kaalimaan omistajilla ei ole omistajaosaamista, ja siksi on parempi, että pukki muiluttaa kaalit hyville veljilleen, jotka osaavat niistä paremmin nauttia.

Käyttäjän karitorikka kuva
Kari Torikka

Nyt näyttäisi todelliselle tutkivalle journalismille olevan tilaus. Kuka/mikä media voisi asiaa penkoa? YLEn pitäisi ja voisi resurssien puolesta mutta talven tapahtumat eivät oikein puolla. Ainakaan Jääskeläisen ei pitäisi antaa sotkeutua asiaan. MTV/Nelonen/Sanoma/Lännen Media/Keskisuomalainen ja vastaavat? Kaikilla liikaa SOTEen liittyviä kaupallisia tai ideologis-poliittisia intressejä. Toivottavasti joku freelanceri - tyyliin Susanna Kuparinen, on jo aloittanut kiusallisten kysymysten esittämisen päättäville tahoille!!

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Tässä hyvä artikkeli tuohon teemaan liittyen:

Reporadiosta S(t)asi-Studioon?

Juuso Hämäläinen

Kyllä todellakin tällä kaikella on tarkoituksensa. Pimittäminen on aina tehty niitä vastaan, joilta tieto pimitetään. Tietenkin näin.

Käyttäjän viljoh9 kuva
Viljo Heinonen

Olisi lisäksi hyvä tietää, mitä mahdollinen Pöystin valinta oikeuskasleriksi merkitsee. Hän on ollut soten valmistulusta vastaava virkamies ja joutuu valituksi tullessaan valvomaan sotea koskevien lskien valmistelusta - siis lakien joiden valmistelua hän itse on viime aikoina johtanut.

Toimituksen poiminnat